torstai 24. marraskuuta 2016

Match show ja Seinäjoki KV


Lokakuun alussa käytiin Hertan kanssa Seinäjoella Hau-Hau Champion Areenalla järjestetyssä mätsärissä harjoittelemassa halliolosuhteita. Halli oli ihanan avara ja valoisa, eikä Hertta ollut moksiskaan. Tuomarikin oli aivan mahtava, en muista milloin viimeksi olisi ollut yhtä hyväntuulinen ja lämminhenkinen tuomari kuin tuolloin. Hertta esiintyi reippaasti ja saatiin punainen nauha kovatasoisesta parista huolimatta. Suuressa nauhakehässä Herttan tassuja alkoikin jo väsymys painamaan kun tuomari teki perusteellista työtä. Jännitys tiivistyi kun koirakoita pudottiin vähän kerrallaan. Juoksutettiin, seisotettiin ja taas pudotettiin. Pysyimme mukana ja pian koirakoita olikin enää neljä jäljellä. Lopulta meidän sijoitus olikin kolmas!  Oli se sitten tilannetajua tai omistajan mielentilaan reagoimista, niin kyllä ne koiratkin aina ymmärtää millon ollaan oltu hyviä. Hertta innoissaan laukkasi palkintojensa luo ja kantoi niiden joukosta löytyneen luutikun polleana ulos kehästä. Pokaalin, ruusukkeen ja luutikun lisäksi saimme 1,5kg Hau Haun pienen koiran kana-riisi napuroita ja saman firman lelun. Seuraavan kerran kun mennään joulukuun alussa mätsäriin niin onkin Hipun vuoro päästä kehään kahden vuoden tauon jälkeen!

Meidän mittakaavassa kulunut vuosi onkin ollut aika aktiivinen näyttelyrintamalla. Alunperin Limingan ryhmiksissä piti olla vuoden viimeiset kehäkäynnit, mutta innostuinkin vielä ilmoittamaan Hertan Seinäjoen kansainväliseen näyttelyyn. Turhan usein ei oo tullut eksyttyä kansainvälisiin kekkereihin, sillä Seinäjoen näyttely oli vasta toinen kansainvälinen meidän käymistä 28 näyttelystä... Hertta ei myöskään ole ennen ollut tuon mittakaavan hallinäyttelyssäkään.


Hertta kilpaili ainoana narttuna avoimessa luokassa ja puolalaistuomari Dorota Witkowska oli erittäin nopea. Arvostelutahti oli 14 koiraa 40 minuutissa, joten meinasi tulla kiire kun oma kehä alkoikin 20 minuuttia aikaisemmin kuin olin arvioinut. Onneksi kuitenkin kerkesin hyvin harjaamaan Hertan karvat ojennukseen ennen kehää, mutta ylimääräistä aikaa ei kyllä yhtään jäänyt. Tuloksena erittäin hyvä ja lievä harmitus, kun erinomaisella plus sa:lla olisi saanut varasertin ja -cacibin. Arvostelun sisältö ei kuitenkaan eronnut mitenkään ainakaan pu3 uroksen arvostelusta. No mutta tällaisiahan nämä näyttelyt ovat. Ja oli muuten meidän nopein näyttelyvisiitti ikinä kun tunnin kuluttua näyttelypaikalle saapumisesta olimme jo takaisin autolla :D

Seinäjoki KV 22.10.2016 AVO-EH AVK-1 tuomari Dorota Witkowska:  
Hyvä koko. Tyypillinen pää. Riittävän pitkä kaula. Oikea ylälinja. Riittävä rintakehä. Oikeanlainen liike & turkki.

 

Related Posts:

  • Hipun paluu kehään Tänään se tapahtui, nimittäin Hipun palaaminen kehään kahden vuoden tauon jälkeen. Ja voin kyllä sanoa, että jännitti aivan kamalasti! En oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun mätsäriin ajaessa mahaan sattui… Read More
  • Sekalaiset kuulumiset Viimeisen postauksen jälkeen onkin tapahtunut taas paljon. Koulu loppui tältä keväältä ja kesätyöt alkoivat.  Vielä en koulusta kuitenkaan täysin eroon ole päässyt, sillä kasa tekemättömiä tehtäviä odottaa tekijää… Read More
  • Kuukauden kuulumiset Vihdoin on aikaa istua koneen äärelle muutenkin kuin koulutehtävien parissa. Enää kuukausi opiskeluja jäljellä, joten kiirettä on pitänyt. Monta kertaa on blogikin ollut mielessä, mutta kun täytyy kirjoittaa esseitä ja tehdä… Read More
  • Match show ja Seinäjoki KV Lokakuun alussa käytiin Hertan kanssa Seinäjoella Hau-Hau Champion Areenalla järjestetyssä mätsärissä harjoittelemassa halliolosuhteita. Halli oli ihanan avara ja valoisa, eikä Hertta ollut moksiskaan. Tuomarikin o… Read More
  • Match show 16.4 Vihdoin muuttokiireet ovat ohitse ja on aikaa palata reilun parin viikon takaiseen mätsäriin. Pääsiäisenä olimme viime vuoden tavoin Saarijärvellä, mutta tällä kertaa myös Hippu pääsi mukaan.  Kehät oli pystytetty vanh… Read More

0 kommenttia:

Lähetä kommentti