Tänään se tapahtui, nimittäin Hipun palaaminen kehään kahden vuoden tauon jälkeen. Ja voin kyllä sanoa, että jännitti aivan kamalasti! En oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun mätsäriin ajaessa mahaan sattui ja kehässäkin vielä jalat meinasi täristä.
Muistikuva siitä, että Hippu osaa käyttäytyä muiden koirien keskuudessa paremmin kuin Hertta, piti onneksi paikkansa. Päästessämme mätsäripaikalle, Hippu haukahti pari kertaa yhdelle mustalle koiralle, mutta muuten se ei välittänyt mitään toisista koirista. Ei se edes lämmennyt kahdelle muulle bedlingtonille, jotka olivat myös paikalla. Hauska kyllä näin huomata eroja omissa koirissaan. Siinä missä Hertta menisi heti innoissaan rotutoverinsa luo, Hippu vaan katsoo välinpitämättömästi. Hippua ei myöskään koko esiintyminen kiinnosta samalla tavalla kuin Herttaa, mille mikä tahansa yhdessä tekeminen mun kanssa on maailman hauskinta. Kotona kyllä Hipullakin oli vauhtia liikkeissä, mutta kehässä se oli mallia märkärätti.. Odotellessa omaa vuoroamme tein Hipun kanssa erilaisia temppuja ja yritin saada sitä innostumaan, mutta ei se vaikuttanut sitten mitenkään kehässä menemiseen. Pitäisi jotenkin siis keksiä, miten saisin Hipun innostumaan yhdessä tekemisestä.
Etukäteen oli tiedossa myös se, että Hippu voisi olla Antin perään, sillä se on näyttelyissäkin ollut isäni perään. Ja niinhän se Hippu etsi katseellaan Anttia, mutta onneksi sitä kiinnosti myös herkut sen verran, että sain sen huomion käännettyä aina takaisin itseeni. Seisominen meni ihan hyvin, vaikka Hippu on vaikea saada pysymään ryhdikkäänä. Edestakaisin liikkeet sujuivat kaikista parhaiten, Hippu meni reippaasti ja häntä heiluen. Kehän ympäri mennessä oltiin sitten se märkärätti, joka kanitti itseään kehän keskelle päin. Sininen nauha saatiin, mikä oli täysin odotettavissa. Nauhakehää ei tarvinnut kauaa odotella ja Hipunkin esiintyminen taisi ehkä himppasen verran jopa parantua. Nauhakehässä oli ainoastaan kuusi koiraa ja voi sitä ilon määrää kun me ei oltukaan niiden kahden pudotettavan koirakon joukossa! Lopulta Hipun esiintyminen riitti aina kolmannelle sijalle asti. Suuren ruusukkeen lisäksi palkintoina oli ainoastaan treeninameja ja jättimäinen, melkein 40cm pitkä luu. Treeninamit kyllä tulee tarpeeseen, mutta pitääkö pienten koirien kehässä palkinnoksi antaa isoille koirille tarkotettuja luita..? Kävin sitten vielä erikseen ostamassa Hipulle Mustista ja Mirristä palkintolelun, kun se on nykyään melkein leikkisämpi kuin Hertta.
Loppuun on vielä erikseen todettava, että on se Hippu vaan niin mahdottoman rakastettava vanhus, josta saan olla enemmänkin kuin ylpeä <3
 |
| Mitä mä näin isolla luulla teen? |
0 kommenttia:
Lähetä kommentti